Sorry, you need to enable JavaScript to visit this website.
Share this Artikkelit
X
img

Kasvua ja kehitystä ruokapöydässä

 

Lapsi kehittyy koko ajan, ja yhteiset hetket ruokapöydän ääressä tarjoavat lapsen kehittymiselle erinomaiset puitteet. Eri ikävaiheissa lapsi ottaa erilaisia edistysaskelia.

Maanantai, 2. toukokuuta, 2016

Noin 6–7 kuukauden iässä lapsi tahtoo tutkia kaikkea käden ulottuvilla olevaa, ja uteliaisuus vain kasvaa päivä päivältä. Useimmat lapset ovat alkaneet syödä kiinteitä ruokia ja osaavat istua syöttötuolissa ruokapöydän ääressä. Osa lapsista suhtautuu uusiin ruokiin uteliaisuudella ja hyväksyy lähes kaiken, kun taas toiset ovat epäilevämpiä ja odottavalla kannalla. Esittele uusia ruokia lapsesi olotiloja kuunnellen ja hänen omassa tahdissaan. Kun ruoka on soseutettu pehmeäksi, lapsi voi harjoitella pureskelua ja nielemistä rauhassa ilman pelkoa palojen juuttumisesta kurkkuun. Jos lapsi ei pidä syöttämisestä, voit antaa hänelle vähän sormiruokaa, vaikkei palojen poimiminen omin sormin tässä iässä mitään helppoa puuhaa olekaan. Pinsettiote ei ole vielä täysin kehittynyt, joten lapsi tarttuu ruokaan koko kädellä. Palaset murenevat tai tarttuvat kämmeneen, mutta muista että se on oleellinen osa kehitystä! Anna lapsen olla aktiivinen ja harjoitella pienillä leivänpaloilla tai pehmeillä kasviksilla ja syötä samalla sosetta lusikalla. Vaihtoehtoisesti voit antaa lapsen kokeilla lusikalla syömistä. Suuhun osuminen on tosin lähinnä tuurista kiinni... Osa lapsista ei ole lainkaan kiinnostunut omatoimisesta harjoittelusta ja sotkemisesta. Tarjoa siis mahdollisuus sormin syömiseen, mutta älä pakota lasta, jos hän ei halua tai osaa. Ruokaa saa mielellään levitä myös suun ympärille, koska se houkuttelee lasta työntämään kielen ulos ja harjoittelemaan huulten nuolemista. Suun ja kielen lihaksia tarvitaan sekä syömiseen että nielemiseen, ja niiden harjoittaminen edistää myös puheen kehitystä.

Noin 9–10 kuukauden ikäisen vauvan pinsettiote alkaa olla niin kehittynyt, että hän pystyy poimimaan pieniä paloja peukalolla ja etusormella. Yhtäkkiä lapsen suuhun päätyvät niin pölypallot kuin kuivuneet riisinjyvät! Hyödynnä tätä uteliaisuutta ja sorminäppäryyttä ruokapöydässä tarjoamalla erilaisia makuja sopivan kokoisina paloina. Ruoka saa olla myös koostumukseltaan vähän karkeampaa, jotta lapsi pääsee harjoittelemaan pureskelua. Vanhemmat ovat tietysti huolissaan, jos lapsi yskii tai jos ruokaa joutuu väärään kurkkuun. Yrityksiä ja erehdyksiä kuitenkin tarvitaan, jotta lapsi oppii tietämään, paljonko ruokaa on pureskeltava ennen nielemistä.

Tässä iässä lapsi innostuu myös testaamaan, mitä tavaroiden viskomisesta lattialle seuraa. Mukin tai lautasen kääntäminen väärin päin on jännittävää, koska läikkymisestä ja putoamisesta kuuluu hauska ääni. Lapsi tahtoo tietää, miltä kämmenen sisään puristettu kalapuikko tuntuu tai miten jogurtti levittyy poskelle tai korvaan. Tai miltä tuntuu täyttää suu pastalla ja sylkeä sitten suu tyhjäksi. Tällainen kokemusten kerääminen, uteliaisuus ja harjoittelu edellyttää vanhemmilta pitkää pinnaa ja voi tuntua turhauttavalta kaikkien osapuolten mielestä. Mutta jos lapsi saa harjoitella pöydän ääressä yhdessä perheen kanssa, hän näkee ja oppii muilta ja kehittää pöytätavat hitaasti mutta varmasti. Tämän ikäinen on täynnä energiaa, ja hänen on vaikea istua pitkiä aikoja paikallaan. Kun vatsa on täynnä, lapsi alkaa sylkeä ruokaa ulos suusta tai heittää ruokaa lattialle. Se on merkki siitä, että ruoka-aika on ohi ja lapsi tahtoo jatkaa tutkimusretkiään lattialla.

Noin 1-vuotias on juuri oppimassa kävelemään, eikä luultavasti arvosta paikallaan istumista ruokapöydän ääressä. Hän tahtoo syödä nopeasti, jotta pääsee takaisin lattialle harjoittelemaan ja tutustumaan maailmaan. Ruokailuhetket on muokattava lapselle sopiviksi. Osa lapsista toivoo edelleen syöttämistä, mutta osa tahtoo syödä itse ja näprätä ruokaansa sormin. Lusikointi on edelleen vaikeaa, mutta koska harjoitus tekee mestarin, lapselle kannattaa tarjota lusikkaa, vaikka hän poimisikin suurimman osan ruoasta sormin. Lapsi on kasvamassa eroon vanhemmistaan ja kehittymässä erilliseksi ihmisyksilöksi, jolla on oma tahto ja joka tekee omia päätöksiä. Se pieni vauva, joka niin kauniisti istui paikallaan ja odotti ruokaa suu ammollaan, alkaa yhtäkkiä protestoida koko kehollaan. Puhekyky ei ole vielä kehittynyt, mutta yksivuotias näyttää kyllä tahtonsa huutamalla, viittomalla ja kehonkielellä.

Noin 1–2 vuoden ikäisen lapsen maailmassa tapahtuu paljon, ja omaa tahtoa pitää harjoitella päivittäin. Mitä osaan itse? Mitä tahdon? Mitä en tahdo? Joinain päivinä kaikki on täydellistä ja lapsi on maailman miellyttävin. Seuraavana päivänä kaikki voi olla saman puolitoistavuotiaan mielestä huonosti, ja yhdessäolo on pelkkää rettelöintiä ja maanittelua. Testaamalla vanhempiaan ja ympäröivää maailmaa lapsi oppii elämän perusasioita. Tällaiseen testaamiseen ja harjoitteluun on tietysti annettava mahdollisuus, mutta lapselle on myös asetettava rajoja.

Lapsi on täynnä löytämisen iloa, ja jokainen päivä on kuin retki huvipuistoon. Kokeilu, testaaminen ja tutkimusretket ovat parasta. Lapsi voi vaikuttaa nälkäiseltä, mutta ei välttämättä kuitenkaan syö, kun hänet nostaa pöydän ääreen.  Hän saattaa yhtäkkiä keksiä, ettei pidäkään herneistä, vaikka ne ennen olivat hänen herkkuaan. Vanhemmista tällainen saattaa tuntua kummalliselta. Jossain vaiheessa lapsi saattaa kieltäytyä kaiken uuden ruoan maistamisesta. Tätä uuden ja erilaisen pelkoa kutsutaan neofobiaksi. Jatka uusien ruokien tarjoamista, niin ajan myötä lapsi uskaltautuu maistamaan.

Noin 2–3 vuoden iässä lapsi alkaa tajuta, että eri ihmiset tahtovat eri asioita, ja että lapsen tahto ei ole sama asia kuin vanhemman tahto. Lapsi ei useinkaan tiedä tarkalleen mitä tahtoo – vain sen, että hän EI tahdo sitä mitä vanhemmat tahtovat. Tällaisessa tilanteessa pedagoginen keskustelu ei yleensä auta. Anna lapsen olla vihainen – hetken kuluttua hän kyllä rauhoittuu. Viha on aivan yhtä tärkeä tunne kuin ilo, ja lapsen on saatava tuntea ja harjoitella myös sitä. Lapsen koko maailma voi romahtaa, jos isä annostelee pastaa lautaselle, vaikka se oli äidin tehtävä. Yhtä hyvin viha voi leimahtaa, jos joku nostaa lautaselle kurkkua, vaikka lapsi ei pyytänyt kurkkua. Vanhempia tällainen lapsen kehitykseen kuuluva temppuilu voi provosoida aivan valtavasti, ja he saattavat käyttäytyä itse kuin kolmivuotiaat. Leikkisästi voikin sanoa, että uhmaikä iskee sekä 3-vuotiaisiin että 33-vuotiaisiin! Muista valita taistelusi harkiten. Joissain asioissa vanhempien on otettava johto käsiinsä; lapsi ei esimerkiksi voi päättää turvavyön käytöstä autossa. Kaikista vähemmän vaarallisista asioista ei kuitenkaan kannata haastaa riitaa.

Joinain viikkoina vanhemmista saattaa tuntua siltä, että lapsi elää pelkällä vedellä ja pyhällä hengellä, ja huoli valtaa mielen. Jos lapsi kaikesta huolimatta kasvaa ja on pirteä ja iloinen, voit odottaa syömisinnon heräämistä rauhallisin mielin. Pidä pää kylmänä äläkä jankuta syömisestä tai pakota lasta syömään. Ennemmin tai myöhemmin hän kyllä tuntee olonsa nälkäiseksi ja avaa suunsa. Kuka ties vaikka hänestä tulisi oikea herkuttelija!

 

Kirjoittanut Lisa Ernstsson, lastensairaanhoitaja Halmstadin Amadeusklinikenin Humlan-neuvolassa

Lue lisää

Vinkkejä vanhemmille

Haluatko enemmän tietoa lapsesi ikään liittyvistä kehitysvaiheista ja ravitsemuksesta?

  • Ruokailutilanne
  • Perhe-elämä
  • Vinkit matkalle
  • Leikkivinkit

Liity Hyvät eväät -kerhoon

Asiaan liittyvää sisältöä
Artikkelin arviot