Arrow backLanguage
12-36 kuukautta
Artikkeli

Hyviä tottumuksia ja hyvää ruokaa

Joskus tuntuu, että lapsesi voisi syödä vaikka kuinka paljon. Toisinaan hän puolestaan vain närppii ruokaansa. Vanhemmille tämä ikäkausi on erittäin tärkeä ja välillä hermoja kysyvä ajanjakso. Nyt on aika aloittaa hyvien ruokailutottumusten luominen.

5 mins lese Sep 1, 2022

Millaista ruoan pitää olla?

Lapsesi voi nyt syödä suurin piirtein samaa ruokaa kuin muukin perhe. Muista kuitenkin, että lapsi tarvitsee painoonsa suhteutettuna paljon energiaa. Jos lapsi saa kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ruokavalio on helpompi pitää ravitsevana ja monipuolisena. Tässä iässä lapsen voi antaa maistaa myös vähän mausteisempaa ruokaa. 

Saako lapsi riittävästi ravintoa?

Monet vanhemmat miettivät, saako lapsi varmasti kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Eihän hän välillä syö muuta kuin herneitä tai nuolaise pelkän voin leivän päältä. Ja kohta sen jälkeen hän vilustuu eikä tahdo syödä senkään vertaa.

Huoleen ei useinkaan ole syytä. Pidemmällä aikavälillä, esimerkiksi viikon aikana, joukkoon mahtuu myös nälkäisempiä päiviä, joilla lapsi kompensoi ravintoaineiden saantiaan. Lähtökohdat ovat hyvät, jos lapselle on nälän yllättäessä tarjolla monipuolista ja maistuvaa ruokaa.

Apua lautasmallista

Lautasmalli auttaa pääaterioiden koostamisessa, mutta toimii myös voileipä-, keitto- ja puuroaterioiden pohjana. Mallissa on kolme osaa. Pikkulapsen lautasella osien suhteet ovat samat kuin aikuisellakin, mutta määrät ovat vain pienemmät.

  • Pastasta, riisistä, perunasta ja leivästä keho saa hyvää polttoainetta ja ravintoa.
  • Kasvikset, juurekset, hedelmät ja marjat tuovat kokonaisuuteen hyväätekeviä antioksidantteja, vitamiineja ja kuituja.
  • Lihasta, kalasta ja kananmunasta saa hyvälaatuista proteiinia sekä tärkeitä kivennäisaineita, esimerkiksi rautaa ja sinkkiä. Proteiinia on myös raejuustossa, juustossa ja muissa maitotuotteissa sekä pavuissa, linsseissä ja muissa palkokasveissa. 

Ateriat hoitopaikassa

Moni tämänikäinen lapsi aloittaa hoidossa, ja yhtäkkiä vanhemmilla ei olekaan täyttä kuvaa lapsen syömisistä. Lapset syövät hoidossa yleensä hyvin, koska he oppivat siellä toisiltaan. Toisinaan he voivat kuitenkin olla hoitopäivän jälkeen niin väsyneitä, etteivät enää kotona jaksa syödä kunnolla. Kysy hoitajilta päivien kulusta. Jos lapsi on syönyt päivällä tukevasti, kotona riittää aivan mainiosti vähempikin. Voit antaa lapselle kevyen päivällisen ja ennen nukkumaanmenoa vielä puuroa, velliä tai rintamaitoa. 

Luo hyviä ruokailutottumuksia

Hyviä ruokailutottumuksia on helpompi opettaa 1–2-vuotiaalle kuin 4-vuotiaalle. Pysy johdonmukaisena, niin onnistut varmasti. 

Hyviä ruokailutottumuksia:

  • Rajoita herkuttelu yhteen päivään viikossa
  • Anna yöllä vain vettä, ei muuta ruokaa
  • Älä tarjoa makeita juomia tuttipullosta
  • Vältä napostelua ja tarjoa aterioiden välillä vain vettä
  • Älä anna lapselle keksiä tai karkkia kaupassa 

Tärkeät välipalat

Välipaloista tulee erityisen tärkeitä nyt, kun leikit muuttuvat entistä fyysisemmiksi. Pari välipalaa päivässä on yleensä sopiva määrä. Tarjoa välipalalla voileipiä, maitoa, lasten maitojuomaa velliä tai puuroa. Vältä makeisia.

Purkkiruoka on edelleen hyvä valinta

Kotona on hyvä olla varmuuden vuoksi myös purkkiruokaa. Se voi pelastaa stressintäyteisen illan pitkän hoitopäivän jälkeen, kun lapsi on väsynyt ja kitisee.

Vettä vai maitoa?

Vesi sammuttaa janon ruokahalua häiritsemättä. Vesi on sen vuoksi paras valinta aterioiden välillä sekä päivällä että yöllä. Mutta maitoakin tarvitaan, sillä siitä saa muun muassa kalsiumia. Lapsi tarvitsee päivän aikana noin 5 dl maitotuotteita tai velliä – esimerkiksi viiliä tai jogurttia aamiaiseksi, pari juustoviipaletta välipalaleivällä ja lasin maitoa joko lounaalla tai päivällisellä. Rasvaton maito lapsille on sopova juoma tässä iässä. 

Tärkeä rasva

Lapsi tarvitsee lisärasvaa vielä 18–24 kuukauden iässä. Tarkka määrä riippuu siitä, paljonko lapsi syö, kuinka nopeasti hän kasvaa ja kuinka ruokavalio on koostettu. Lapsen kasvun myötä rasvan määrää voi vähentää asteittain. 

Jatka D-vitamiinitippojen antamista

Anna lapselle viisi D-vitamiinitippaa päivässä kahden vuoden ikään saakka. Tummaihoiset lapset saattavat tarvita D-vitamiinitippoja pidempäänkin.

”Olemme välttäneet makeisten antamista. Aikuiset ajattelevat usein, että lapsi on ”ansainnut jäätelön”, vaikka mansikka kelpaa aivan yhtä hyvin!”

Fredrik, Alexandra ja 18 kuukauden ikäinen Soli

Varo seuraavia

  • Pastöroimaton maito Vältä kaikkea pastöroimatonta maitoa. Pastörointi tarkoittaa elintarvikkeen kuumentamista tiettyyn lämpötilaan tietyksi ajaksi haitallisten bakteerien ja mikrobien tuhoamiseksi. Esimerkiksi joissakin juustoissa on käytetty pastöroimatonta maitoa.
  • Liha ja äyriäiset Kypsennä liha ja äyriäiset huolellisesti. Vältä graavattua lihaa.
  • Kala Ympäristömyrkkyjen pitoisuudet voivat olla korkeita joissakin kalalajeissa. Voit tarkistaa kalan syöntisuositukset Elintarviketurvallisuus Eviran nettisivuilta: www.evira.fi.
Rate this article
Article finder
article white icon
Artikkelin etsijä

Paikka löytää vastauksia, suuria ja pieniä, kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä.

Search icon

Etkö ole vieläkään löytänyt etsimääsi?

Testaa uutta älykästä hakukonettamme. Meillä on aina jotain tarjottavaa sinulle.