Sorry, you need to enable JavaScript to visit this website.
Share this Artikkelit
X
Alkuraskaus, joksi lasketaan aika raskausviikko 1 ja raskausviikko 4 välillä

Alkuraskaus, eli raskausviikko 1 - raskausviikko 4

 

Raskauden alku on tulevalle äidille ihmeellistä ja usein myös hämmentävää aikaa.

Sain juuri virallisen varmistuksen raskaudelleni! Tämä on aivan ihmeellistä, enkä meinaa vielä uskoa tätä todeksi. Minä jo kuvittelin että tämä on vain flunssaa!

Torstai, 7. heinäkuuta, 2016

Raskausviikko 1 on vasta käynnissä; missä kehitysvaiheessa vauvani on nyt?

Alkuraskaus ja siihen liittyvät muutokset omassa vartalossa, tuntemuksissa sekä alkiossa ja sen kehitysvaiheissa herättävät auttamatta paljon tärkeitä ja kiperiä kysymyksiä. Tuleva vauvasi muistuttaa tällä hetkellä lähinnä pientä pilkunmuotoista pisaraa, sillä on pienen pieni pää ja raajojen alut. Napanuora sekä verenkierto kohdun ja istukan välillä muodostuvat parhaillaan.

Alkio on tällä hetkellä ovaalin muotoinen. Sitä aletaan kutsua sikiöksi vasta kahdeksan raskausviikon jälkeen. Tässä vaiheessa alkio muodostuu kolmesta alkiokerroksesta, joista ruumiinrakenne alkaa pikkuhiljaa muodostua. Alkiomassan sisimmästä kerroksesta (endodermi) muodostuu vauvan elimet, eli ruoansulatuskanava, maksa, haima ja hengitysjärjestelmä. Keskimmäisestä kerroksesta (mesodermi) muodostuu vauvan luuranko, sydän, verisuonisto ja sukupuolielimet. Uloimmasta kerroksesta (ectodermi) muodostuu hermojärjestelmä ja tuntoelimet sekä iho, hiukset ja kynnet. Kaiken keskelle muodostuu pieni kohouma, josta pikkuhiljaa muodostuu vauvan pää! Kun raskausviikko 3 koittaa, alkaa vauvan sydän lyödä - tässä vaiheessa se sykkii vielä verisuonen muodossa.

Raskausviikko 4, ja kaikki on nyt valmista seuraavaan vaiheeseen eli organogeneesiin, joka tarkoittaa vaihetta jossa verenkierto ja sisäelintoiminta muodostuu. Tämä tärkeä kehitysvaihe tapahtuu raskauden neljännellä viikolla.

 

Alkuraskauden sopiva ruokavalio

Raskausajan ruokavalio on tärkeä - kiinnitä erityistä huomiota siihen mitä nyt syöt! Ravinnontarpeeseesi on tullut suuria muutoksia tultuasi raskaaksi, mutta tämä ei tarkoita sitä että sinun pitäisi nyt syödä kahden edestä.

Välttääksesi vaarallisten tautien riskejä (kuten listeria tai toksoplasmoosi) kysy ravintoneuvoja lääkäriltäsi. Raskaana ollessa suositellaan vältettäväksi tiettyjä ravintoaineita, kuten raakoja mereneläviä ja pastöroimattomia maitotuotteita. Myös liha kannattaa kypsentää kunnolla, vältä täysin kypsentämättömiä (esim. mediumkypsennetty pihvi) liharuokia tai esimerkiksi carpaccio-tyylisiä puoliraakavalmisteita. Myös vihannesten ja hedelmien kunnollinen pesu ennen syömistä on tärkeää. Hyvän hygienian tärkeyttä ei voi liikaa korostaa: pese kätesi aina ennen ruoan valmistusta ja syömistä. Muista puhdistaa jääkaappisi säännöllisesti. Keskustele lääkärisi kanssa muista huomioitavista varotoimenpiteistä.

 

Kuukauden kysymys: tarvitsenko raskauden aikana ravintolisiä?

Raskaus ja ravintolisät on tärkeä asia. Jos ruokavaliosi ennen raskautta on ollut tasapainoinen ja monipuolinen, on mineraali- ja vitamiinitasapainosi todennäköisesti kunnossa. Raskausaikana suositellaan kaikille äideille D –vitamiinilisää 10 ug vuorokaudessa ympärivuoden sekä foolihappolisää 400 ug/vrk 12 raskausviikon loppuun saakka. Yleinen suositus on, että raskautta suunnitteleva aloittaisi foolihappolisän käytön jo noin kaksi kuukautta ennen suunnitellun raskauden alkua.

 

Neljän viikon kuluttua vauvasi hedelmöittymisestä on alkion paino 10.000-kertaistunut! Samassa ajassa itse olet juuri sisäistänyt, että sinusta tulee äiti 9 kuukauden - tai itse asiassa jo 8 kuukauden! - kuluttua ja ihana vauvasi saapuu maailman.

Mietteitä ja mielipiteitä

Sonia, 28 vuotta, ensimmäinen raskauskuukausi

"Olen raskaana! Minulla on niin hurjan paljon kysymyksiä - olen aivan pyörällä päästäni - onnellinen ja huolestunut samaan aikaan! Vauvani on vasta riisinjyvänkokoinen, mutta minä olen niin onnellinen!"

Lue lisää

Vinkkejä vanhemmille

Haluatko enemmän tietoa lapsesi ikään liittyvistä kehitysvaiheista ja ravitsemuksesta?

  • Ruokailutilanne
  • Perhe-elämä
  • Vinkit matkalle
  • Leikkivinkit

Liity Hyvät eväät -kerhoon

Asiaan liittyvää sisältöä
Artikkelin arviot